Osakkeet ja osakepääoma
Sampo Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä 31.12.2013 oli 560 000 000 osaketta, jotka jakaantuivat 558 800 000 A-sarjan sekä 1 200 000 B-sarjan osakkeeseen. Osakkeisiin liittyviä äänioikeuksia on 564 800 000 kappaletta. Kullakin A-osakkeella on yhtiökokouksessa yksi ääni ja B-osakkeella viisi ääntä. Yhtiöjärjestyksen mukaan A-sarjan osakkeiden vähimmäismäärä on 179 000 000 ja enimmäismäärä 711 200 000 kappaletta. B-sarjan osakkeiden vähimmäismäärä on nolla (0) ja enimmäismäärä 4 800 000 kappaletta. 31.12.2013 Sampo Oyj:n osakepääoma oli 98 miljoonaa euroa (98).
Sammon yhtiöjärjestyksen lunastusvelvollisuuslausekkeen (16 §) mukaisesti osakkeenomistaja, jonka osuus yhtiön kaikista osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä - joko yksin tai yhdessä toisten osakkeenomistajien kanssa siten kuin jäljempänä määritellään - saavuttaa tai ylittää 33 1/3 prosenttia tai 50 prosenttia (lunastusvelvollinen osakkeenomistaja), on velvollinen lunastamaan muiden osakkeenomistajien (lunastukseen oikeutetut osakkeenomistajat) vaatimuksesta näiden osakkeet ja niihin osakeyhtiölain mukaan oikeuttavat arvopaperit siten kuin tässä pykälässä määrätään. Yhtiöjärjestyksessä määritellään omistusosuuden ja lunastushinnan laskukaava.
Osakemäärän kehitys
Sampo Oyj, 2009–2013
Vuosi | A-osakkeita | B-osakkeita | Yhteensä | Muutos vuoden aikana | Muutoksen syy |
1.1.2009 | 560 172 390 | 1 200 000 | 561 372 390 | ei muutoksia | |
1.1.2010 | 560 172 390 | 1 200 000 | 561 372 390 | -90 000 | Takaisinostettujen osakkeiden mitätöinti (A-osake) |
1.1.2011 | 560 082 390 | 1 200 000 | 561 282 390 | -1 282 390 | Takaisinostettujen osakkeiden mitätöinti (A-osake) |
1.1.2012 | 558 800 000 | 1 200 000 | 560 000 000 | ei muutoksia | |
1.1.2013 | 558 800 000 | 1 200 000 | 560 000 000 | ei muutoksia | |
1.1.2014 | 558 800 000 | 1 200 000 | 560 000 000 |
Sammon A-sarjan osakkeet on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 1988 alkaen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva omistaa kaikki B-sarjan osakkeet. B-sarjan osakkeet voidaan osakkeenomistajan vaatimuksesta muuntaa A-sarjan osakkeiksi. Tilikauden päättyessä Sampo Oyj ei omistanut omia A-sarjan osakkeitaan. Myöskään muut konserniyhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön osakkeita.